-
  Kuva Myynti

Ohjeita
 
6) Istuttamisen jälkeinen toinen kasvukausi ja talvi
 
Maan sulettua huolehditaan jälleen koko kasvukauden ajan siitä, ettei
hedelmäpuiden juuristoalue kuivu liiaksi.

Antakaa puille heti kasvukauden aluksi kevätlannoitus. Nyt jo hieman enemmin typpipitoisena, kuin edelliskesänä. Puutarhan Y-1 tai Y-3 lannos. Vaihtoehtoisesti luonnonmukainen lannoite. Liikaa lannoitusta on kuitenkin edelleen vältettävä, sillä istutuksen yhteydessä annettu ravinnepankki vaikuttaa osaltaan vieläkin.

Toistakaa edelliskesän runko-oksakulmien muotoilu jälleen esim. pyykkipojilla siten, että ensimmäisten sivuoksien yläpuolelta (20-30 cm) valitaan 3 versonalkua, jotka ovat alkaneet kasvaa. Sijoitetaan pyykkipojat runkoon niiden yläpuolelle ohjaamaan näiden kasvua vaakatasoon, avarampaan oksakulmaan.

Valitkaa lisäksi hyvin kasvava verso jälleen uudeksi latvaversoksi.
Useimmiten heti latvomiskohdan alapuolinen verso. Tämän kasvua ei tietysti ohjata sivulle, koska se puun runkoa muodostava ja mahdollisimman suoraan ylöspäin kasvava.

Myös ensimmäisiin, edelliskesänä kasvaneisiin ja muotoiltuihin sivuoksiin on syytä kiinnittää huomiota. Niistä valitaan yleensä kaksi uutta sopivaan kasvusuuntaan kasvavaa ruohovartista versoa oksaa kohden, jotka ohjataan vielä tarvittaessa paremmin haluttuun suuntaansa pyykkipojilla.

Poistakaa sivuoksien ja rungon muut nuoret versot samalla, kun pyykkipojatkin poistatte ja haluttujen versojen kasvu on todettu onnistuneeksi. Pyykkipoikia pidetään paikoillaan ohjaamassa kasvua jälleen n. 4 viikkoa.

Uusien kasvatettavien sivuoksien valinnassa on syytä kiinnittää huomiota siihen, että puusta muodostuu tasapainoisen sopusuhtainen, eikä oksisto painotu liiaksi päällekkäin tai toispuoleisesti puun runkoon nähden.

Poistakaa tarvittaessa juuristosta kasvavat villiversot.

Mahdolliset kukat poistetaan näin nuoresta puusta, sillä hedelmien muodostuminen vie puilta liiaksi ravinteita niiden kasvukehityksen kustannuksella. On tärkeää, että nuoret puun alut saavat kehittyä optimaalisesti tulevien kasvukausien hedelmäsatoja ajatellen.

Puiden muoto tulee kääpiöperusjuurisilla hedelmäpuilla olla vanhemmiten hieman kartiokas, sillä hedelmätuotto suhteessa puiden oksastoon on runsas. Oksat eivät saa olla kovin pitkiä ja niiden oksakulmat on syytä olla avaria, sillä muutoin ne eivät kestä runsasta hedelmäsatoa. Lisäksi suuret hedelmät värittyvät paremmin saadessaan mahdollisimman paljon suoraa auringonvaloa.

Valoleikkauksia kasvukaudella kääpiöperusjuurisilla puilla ei juurikaan tarvita, kun puut ovat muotoiltu oikein.

Perinteisistä vankkajuurisista hedelmäpuista muotoillaan yleensä hieman sateenvarjon muotoisia ns. valolatvan omaavia puita, sillä niiden rakenne ja kasvutapa poikkeavat melkoisesti kääpiöjuurisista hedelmäpuista ja oksasto kestää yleensä myös jonkin verran pidempänä sadon painon.

Kasvukauden aikana tarkkaillaan viikoittain tuholaisia ja kasvitauteja. Tehdään tarvittaessa puille torjuntakäsittely.

Tukekaa puut toisestakin kohdasta runkoa salkoon verkkonauhalla tai vastaavalla.

Syyskesällä, heinä-elokuun vaihteen vaiheilla annetaan Puutarhan PK-lannoite tai vastaava luonnonmukainen lannos.

Tarkistakaa suoja-aitauksen kunto ja myyräsuojien asento, tarvittaessa ne tulee korjata.

Talven osalta huomioidaan soveltuvilta osin myös mitä on mainittu näiden ohjeiden kohdassa 4).


J.M.K. Pölönen

 
 
 
 
LAJIKETIEDOT
 
-
1. Omenapuu
-
2. Koristeomenapuu
-
3. Päärynäpuu I
-
4. Päärynäpuu II
-
5. Luumupuu I
-
6. Luumupuu II
-
7. Aprikoosipuu
-
8. Persikkapuu
-
9. Pluotipuu
-
10. Kirsikkapuu I
-
11. Kirsikkapuu ja -pensas II
-
12. Makeapihlajapuu
-
13. Pähkinäkasvit
-
14. Pensasmustikka
-
15. Mustaherukka, viherherukka
-
16. Punaherukka, valkoherukka
-
17. Karviaismarja
-
18. Vadelma
-
19. Karhunvadelma
-
20. Teivadelma
-
21. Pensaspuolukka
-
22. Hunajamarja l. Haskap
-
23. Saskatoon
-
24. Aronia
-
TAIMET - HINNAT
 
-
1. Hedelmäpuut ja marjakasvit, sekä perusjuuret - hinnasto
-
2. Metsä- ja koristepuiden, sekä pensaiden taimet - hinnasto/saatavuus
-
3. Toimintamalli ja vastuulauseke
-
OHJEET
 
-
1) Kasvupaikka
-
2) Taimien hankinta
-
3) Taimien istuttaminen
-
4) Istuttamisen jälkeinen ensimmäinen kasvukausi ja talvi
-
5) Ensimmäinen leikkaus
-
6) Istuttamisen jälkeinen toinen kasvukausi ja talvi
-
7) Toinen leikkaus ja myöhäisempi aika
-
MUUT TUOTTEET/PALVELUT
 
-
1. Perusjuuret - Rootstocks
-
2. Jalo-oksat - Scions
-
3. Maanpeitekangas
-
4. Rungon- ja juuristonsuojat
-
5. TEHO -myyränloukku
-
6. Sidontanauhat
-
7. Tuki- ja merkintäkepit
-
8. Tuentavaijeri ja kiristimet
-
9. Klipsit ja kiinnikkeet
-
10. Nimiöintitarvikkeet
-
11. Merkintävälineet
-
12. Jalonnusteippi ja -vaha
-
13. LÖWE -oksasakset
-
14. SIBERIAN RED -talvivalkosipuli
-
15. Hunaja
-
16. Muut palvelut
-
17. Lahjakortti
-
18. Domainit
-
YLEISINFO
 
-
Kasvuvyöhykkeet
-
Lämpösumma
-
D-arvo
-
Terveysinfo
-
Kasvinterveysinfo
-
MYYNTI
 
-
Myynti
-
YHTEYSTIEDOT
 
-
Savonlinnan Taimisto
-
Savonlinna Nursery
-
 
N e m i n e m  p e c u n i a  d i v i t e m  f e c i t ,  p o m a r i u m  e s t