-
  Kuva 1) Kasvupaikka
2) Taimien hankinta
3) Taimien istuttaminen
4) Istuttamisen jälkeinen ensimmäinen kasvukausi ja talvi
5) Ensimmäinen leikkaus
6) Istuttamisen jälkeinen toinen kasvukausi ja talvi
7) Toinen leikkaus ja myöhäisempi aika

Muut kirsikkapuut ja -pensaat 2025
 
Kirsikkapuut ja -pensaat hedelmien tuottamista ja nauttimista,
sekä pölytys- ja koristepuutarkoitusta varten

 
Taimiamme on ennakkotilattavissa erillisen myyntitaimien saatavuusluettelon mukaisesti. Luettelo on esillä sivustollamme vuosittain n. Itsenäisyyspäivän vaiheilta huhtikuun puoliväliin. Pyrimme pitämään luetteloa ajantasaisena, mutta päivitysviivettä saattaa esiintyä. Taimia on ajoittain saatavilla syysistutuksiin.

Taimia on tilattavissa myös jo kasvukauden aikana, mutta tällaisiin tilauksiin pystymme tekemään tilausvahvistukset vain kasvuvarauksella. Taimia on paljon ja meillä ei ole mahdollista tarkistaa jokaisen lajikkeen kasvua/lukumäärää pelloilla linjoista.

Huom. Muutamat lajikkeet ovat E-merkittyinä tässä lajikekuvausluettelossamme, mutta niitä voi tulla taimena saataville, kunhan saamme taimet lajiteltua, luokiteltua ja laskettua. Mikäli lajike on meillä uusi ja vasta emo/varmuustaimivaiheessa, se merkitään aluksi E-merkinnällä. Myyntitaimituotannon alettua merkintä korjataan A/B/C:ksi.

...........................

- Prunus cerasus
- Prunus cerasus hybr.
- Prunus cerasus x mongolica
- Prunus cerasus x fruticosa
- Prunus pumila


2025

- Lajikkeiden myyntitaimien hintaryhmät ovat merkityt [A] [B] [C].
- Mikäli taimia ei ole saatavilla, on merkintä [E].


..................


Athos® III-IV Pr. cerasus x fruticosa [C]

Jättimarjainen, luontaisesti kasvutavaltaan pensastava kirsikkahybridi USAsta. Marjat halkaisijaltaan noin tuumaisia, tummanpunaisia. Malto hyvin aromaattimen ja imelä. Poikkeuksellisesti omajuurinen. Kasvaa kookkaaksi pensaaksi (2,5-3m). Hieman voimakaskasvuisempi, kuin Porthos®. Voidaan istuttaa mainiosti myös esim. hyötykasviaidanteeksi. Hyötyy sopivasta ristipölytyksestä. Myyntitaimet ovat solulisättyjä, koulittu 60x60mm kennoon ja toimitus noin 50+cm kokoluokassa. Jalostajanoikeuksin suojattu ®-lajike. Lisääjä ja kasvattaja Schrama Nurseries, Alankomaat. ZPb3-luokitus.

Lajikkeen taimia on varattavissa ja saatavilla syksyn 2022 toimituksiin.

Crimson Passion IV Pr. cerasus x mongolica [E]

Kirsikkahybridi Yhdysvalloista. Hedelmä hapankirsikkaristeymäksi suuri ja erinomaisen maukas. Tummanpunainen. Puu luontaisesti kääpiöivä ja pensastava. Talvenkestävyys hyvä. Vaatimaton kasvualustan suhteen. Helppo. Hieno ja kokeilemisen arvoinen lajike.

Latvian matala (Latvian-Liettuan matalakirsikka) IV Pr.cerasus [E]

Baltiasta tuleva, Latvian-Liettuan matalakirsikka. Amarelli. Kestävähkö ja matala pieni puu.
Hedelmät melko vaatimattomia, pienehköjä, kuitenkin talouskäyttöön hyvin sopivia ja melko makeita.
Pölytykseen. Koristepuuksi. Lisäämme harvakseltaan, muutaman vuoden välein.

Lajikkeen taimet on täyteenvaratut vuoden 2022 toimituksiin.

Porthos® III Pr. cerasus x fruticosa [C]

Jättimarjainen, luontaisesti kasvutavaltaan pensastava kirsikkahybridi USAsta. Marjat halkaisijaltaan noin tuumaisia, tummanpunaisia. Malto hyvin aromaattimen ja imelä. Poikkeuksellisesti omajuurinen. Kasvaa kookkaaksi pensaaksi (2-2,5m). Hieman heikompikasvuinen, kuin Athos®. Voidaan istuttaa mainiosti myös esim. hyötykasviaidanteeksi. Hyötyy sopivasta ristipölytyksestä. Myyntitaimet ovat solulisättyjä, koulittu 60x60mm kennoon ja toimitus noin 50+cm kokoluokassa. Jalostajanoikeuksin suojattu ®-lajike. Lisääjä ja kasvattaja Schrama Nurseries, Alankomaat. ZPb3-luokitus.

Lajikkeen taimia on varattavissa ja saatavilla syksyn 2022 toimituksiin.

Weiroot IV Pr. cerasus hybr. [A]

Baijerin alueelta tuleva saksalainen kirsikkapuuristeymä. Puu pienehkö ja kompakti. Kukkii kauniisti varhain keväällä ja tuottaa morellityyppisiä makeamaltoisia hedelmiä. Dekoratiivinen tuohimainen ja pronssinvärinen rungon kuori. Myös hyvä pölyttäjä esim. monille Avium-kirsikkapuulajikkeille.

Lajikkeen taimet on täyteenvaratut vuoden 2022 toimituksiin.

Vladimirov (Vladimirin kirsikka) V Pr. cerasus [E]

Venäläinen kirsikkalajike, joka on voimakaskasvuinen ja terve. Morelli. Hedelmät pienehköjä, tummanpunaisia. Malto makea. Talouskäyttöön. Luomuun. Koriste- ja pölytyspuuksi. Lajike on hyvin talvenkestävä ja vaatimaton kasvupaikan suhteen. Lisäämme harvakseltaan, muutaman vuoden välein.

Lajikkeen taimet on täyteenvaratut vuoden 2022 toimituksiin.




..................................................................................................................................
Vyöhykesuositukset perustuvat kolmeen seikkaan.
1. Omat havaintomme ja kokemuksemme
2. Asiakkailtamme saadut havainnot ja kokemukset
3. Lajikkeista yleisesti käytetyt vyöhykesuositukset

Mikäli suositus on esim. III-IV, se tarkoittaa lajikkeen menestyvän käsittääksemme yleisesti vyöhykkeellä III, mutta menestyvän myös edullisissa oloissa vyöhykkeellä IV. Huomioitava on myös, jos ajan saatossa lajikkeesta saatavien omien viljelykokemuksiemme karttuessa osoittautuu annettu vyöhykesuositus virheelliseksi, muutamme sitä vastaamaan todellista käsitystämme.

Muistettava on, että kasvin menestymiseen vaikuttavia tekijöitä on useita.
Ilmasto-olot, ravinnetekijät, maaperän koostumus jne. Vyöhykesuositus on vain yleisluontoinen suositus. Paikallinen pienilmasto ja taitava lannoitus saattaa antaa mahdollisuuden menestyksellä kasvattaa huomattavankin arkoja kasveja.
Aina kannattaa perehtyä ja kokeilla!

 
 
 
 
LAJIKETIEDOT
 
-
1. Omenapuu
-
2. Koristeomenapuu
-
3. Päärynäpuu I
-
4. Päärynäpuu II
-
5. Luumupuu I
-
6. Luumupuu II
-
7. Aprikoosipuu
-
8. Persikkapuu
-
9. Pluotipuu
-
10. Kirsikkapuu I
-
11. Kirsikkapuu ja -pensas II
-
12. Makeapihlajapuu
-
13. Pähkinäkasvit
-
14. Pensasmustikka
-
15. Mustaherukka, viherherukka
-
16. Punaherukka, valkoherukka
-
17. Karviaismarja
-
18. Vadelma
-
19. Karhunvadelma
-
20. Teivadelma
-
21. Pensaspuolukka
-
22. Hunajamarja l. Haskap
-
23. Saskatoon
-
24. Aronia
-
TAIMET - HINNAT
 
-
1. Hedelmäpuut ja marjakasvit, sekä perusjuuret - hinnasto
-
2. Metsä- ja koristepuiden, sekä pensaiden taimet - hinnasto/saatavuus
-
3. Toimintamalli ja vastuulauseke
-
OHJEET
 
-
1) Kasvupaikka
-
2) Taimien hankinta
-
3) Taimien istuttaminen
-
4) Istuttamisen jälkeinen ensimmäinen kasvukausi ja talvi
-
5) Ensimmäinen leikkaus
-
6) Istuttamisen jälkeinen toinen kasvukausi ja talvi
-
7) Toinen leikkaus ja myöhäisempi aika
-
MUUT TUOTTEET/PALVELUT
 
-
1. Perusjuuret - Rootstocks
-
2. Jalo-oksat - Scions
-
3. Maanpeitekangas
-
4. Rungon- ja juuristonsuojat
-
5. TEHO -myyränloukku
-
6. Sidontanauhat
-
7. Tuki- ja merkintäkepit
-
8. Tuentavaijeri ja kiristimet
-
9. Klipsit ja kiinnikkeet
-
10. Nimiöintitarvikkeet
-
11. Merkintävälineet
-
12. Jalonnusteippi ja -vaha
-
13. LÖWE -oksasakset
-
14. SIBERIAN RED -talvivalkosipuli
-
15. Hunaja
-
16. Muut palvelut
-
17. Lahjakortti
-
18. Domainit
-
YLEISINFO
 
-
Kasvuvyöhykkeet
-
Lämpösumma
-
D-arvo
-
Terveysinfo
-
Kasvinterveysinfo
-
MYYNTI
 
-
Myynti
-
YHTEYSTIEDOT
 
-
Savonlinnan Taimisto
-
Savonlinna Nursery
-
 
N e m i n e m  p e c u n i a  d i v i t e m  f e c i t ,  p o m a r i u m  e s t