Merkintätussit 2024 - 2025 Tussit taimien yms. merkintään "Permanent marker" -tusseja on monenlaisia. Myyntipakkauksissa tuodaan erinomaisia ominaisuuksia esille laidasta laitaan. Totuus on useasti toista maata.
Yksi kaikkein tärkein tällaisen merkintätussin ominaisuus on, että kirjoitus on ja pysyy riittävästi. Olemme vuosien aikana kokeilleet yhtä ja toista, sekä usein pettyneet. Yleisesti UV-valonsäteet tekevät jo yhdessä kesässä tekstistä lukukelvotonta. Syntyy suuri vahinko, ellei kasvin nimitietoja ole muualla tallessa. Kyllä tussijäljen täytyy suorassakin auringossa kohtuudella säilyä ainakin koko yhden kasvukauden.
Eräs asiakkaamme kertoi käyttäneensä "Permanent marker" -tusseja, joiden teksti oli hävinnyt kahdessa viikossa taimien nimilipukkeista. Suurennuslasilla tutkien oli juuri ja juuri saatu merkinnät luettua. Nyt hän on tyytyväinen Colli-Markerin käyttäjä.
Herlitzin COLLI-MARKER -tussit ovat osoittautuneet luotettavaksi, kirjoitusjäljen UV-suoja on riittävän vahva. Muutoinkin ominaisuudet ovat hintaansa nähden huippuluokkaa. Tussikynän alumiinisäiliön voi lisäksi itse täyttää tussimusteella uudelleen. Kärki kestää useamman säiliöllisen kirjoittamisen.
Kirjoitusalustan pinnan tulee olla kohtalaisen puhdas ja kuiva. Kosteaan pintaan kirjoittaminen ei ole suotavaa, sillä vesi tukkii terän huokoset ja muste ei enää kulje hyvin lävitse. Tämä sama tilanne on lähes kaikkien spriiliukoisten tussien kohdalla. Juuri muuta negatiivista emme osaa tuotteesta kertoa.
Musta. Made in Germany.
Varastotuote. Nopea lähetys ympäri vuoden.
Hinta 5,00/kpl (toimitus vain muiden tuotteidemme ohessa) tai 12,00/3kpl (toimitus myös erikseen). Vapaasti varastossamme. Alv 25,5% sis.
Varastossa ja heti toimitettavissa.
|