Myynti Myyntituoteryhmät
Toimintamalli ja toimitusajat I. TAIMET
Toimitamme taimia (lähettämällä tai noudettuna ennakkotilauksesta) vuosittain:
1a. kevätistutuskaudella lähettäen n. maaliskuun alusta n. toukokuun puoliväliin.
1b. kevätistutuskaudella noutaen n. huhtikuun puolivälistä n. toukokuun puoliväliin.
2. syysistutuskaudella syyskuun alusta alkaen maiden jäätymiseen saakka (vain astiataimet).
Keskikesällä emme toimita taimia kasvien edun vuoksi.
Meillä myöskään ei nykyään enää ole vapaasti valittavien taimien myyntipistettä taimistollamme.
Perusjuuret toimitamme vuosittain pääasiassa maaliskuussa.
Mikäli haluatte suuremman erän toimitusta aikaisemmin keskitalvella, tiedustelkaa tästä ajoissa.
Uskomme, että asia järjestyy toivomallanne tavalla.
II. HEDELMÄT JA MARJAT
Toimitamme hedelmiä ja marjoja sato- ja varastokaudella ennakkotilauksesta.
Nouto tilalta tai sop. mukaan muu toimitusmalli.
III. VALKOSIPULI
Valkosipuleita toimitamme kesän nostojen jälkeen n. heinä/elokuun vaihteessa tai elokuulla. Valkosipulia ei ole saatavilla välttämättä joka vuosi. Nouto tai lähetys sop. mukaisesti.
IV. HUNAJA
Hunajaa on nykyisin saatavilla vain vähänlaisesti. Toimituksista ja saatavuudesta kannattaa kysyä elokuulla tai alkusyksyllä.
V. VILJELYTARVIKKEET
Viljelytarvikkeita toimitamme tilauksesta ympäri vuoden.
Nouto tai lähetys, toiveidenne mukaisesti.
VI. MUUT
Palvelemme teitä viljelysuunnittelun ja -neuvonnan, sekä erilaisten asiantuntijalausuntojen
(myös viranomaistahot, vakuutusyhtiöt ym.) osalta erikseen sopimallamme tavalla ja ajalla.
Tavallisia pihasuunnitelmia, sekä kasvien istutus- tai muita hoitotoimia me emme myyntipalveluna tee.
|